Maailma

Kaksi kunnian kansaa -larp kertoo post apocalyptiseen maailmaan sijoittuvasta resurssipulasta kärsivästä yhteiskunnasta, jossa kaksi muinoin sopuisasti rinnakkain elänyttä kansaa on jo vuosikymmeniä taistellut keskenään hupenevista luonnonvaroista. Peli keskittyy kahden rajan partiointiin omistautuneen suvun ja näille enemmän tai vähemmän uskollisten mukaan kahakointiin liittyneiden "sotilaiden" elämään jatkuvan varuillaan olon ja partioinnin värittämässä arjessa. Mitään todellista sotaa ei ole enää vuosikausiin ollut, mutta ryöstöretket ja satunnaiset loukkaantumiset sekä oikeutettu inho toista, väärässä olevaa puolta kohtaan ovat pitäneet varsinkin rajaseudun asukkaiden välit kireinä molemmin puolin rajaa.

Rajapartiolaisilla on kaikilla eri syyt olla paikalla. Osalle syy on suvun kunnia ja velvoite, valtakunnalle annettu lupaus pitää tunkeilijat poissa, osalle kauna ja kostonhalu toista puolta kohtaan ja osan syyt ovat itsekkäämmät. Ehkä kotipuolessa on sattunut jotain ikävää ja on vaikuttanut hyvältä idealta kadota raja-alueen metsiin. Joukossa on myös niitä, jotka ovat alkaneet epäillä koko touhun mielekkyyttä, mutta velvollisuus ja joukkopaine ja se yksinkertainen syy, että rajan vartiointi on kaikki mitä he ovat elämässään ikinä tehneet, ovat saaneet heidät jäämään vielä toistaiseksi aloilleen. Maailma on kurja paikka ja jotain on elääkseen tehtävä. Miksei sitten sotia rajalla.

Pelimaailma:

Ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa eikä kovin erilaisessa maailmassakaan kuin omamme eli kaksi menestyvää ja kehittynyttä kansaa. Nämä kaksi kansaa elivät sovussa keskenään kauniissa maassa, jota pohjoisessa rajasivat mahtavat vuoret ja lännessä ja etelässä rannaton meri. Idässä kulkijaa odotti ääretön, karu erämaa. Maa oli viljavaa ja sitä hyödynnettiin tehokkaasti. Metsät olivat täynnä sieniä, marjoja ja riistaa, jotka toivat lisää yltäkylläisyyttä. Raikas vesi virtasi pulppuillen joissa ja puroissa, joiden alkulähde oli jossain kartoittamattomien vuorten uumenissa. Niistä se johdettiin valtaisan verkoston avulla niin suur- kuin pienkaupunkeihin. Yhteiskunnat menestyivät ja kehittyivät sekä teknologistuivat vuosisatojen kuluessa ja tulevaisuus näytti valoisalta.

Pohjoisen kansa - Kaiunit - olivat taitavia maanviljelijöitä muodostaen vahvan ja kehittyneen agraariyhteiskunnan. He hyödynsivät myös taitavasti metsää ja sen antimia monin ekotehokkain teollisin keinoin ja heidän kädentaitonsa tunnettiin laajalti. Etelän asukit Nevagit olivat teknologisesti taitavaa väkeä, tuottaen teknisiä- ja elektronisia laitteita ym. tuotteita moniin eri tarkoituksiin. Heidän tietotaitoa tultiin oppimaan matkojenkin päästä. Vaihtokauppa kansojen välillä olikin antoisaa, vaikka he elivät varsin etäällä toisistaan - Kaiunit pohjoisessa ja Nevagit etelässä.

Aika kului ja valtiot kasvoivat. Lopulta niin suuriksi, että törmäsivät toisiinsa. Pari vuosisataa sitten elintila alkoi loppua, Kaiunien ikimetsät huveta ja maa antaa aina vaan vähemmän satoa. Oli liikaa ihmisiä ja kuin siinä ei olisi tarpeeksi sää alkoi heitellä. Satoja menetettiin, eroosio tuhosi asuin- ja viljelysalueita. Tuli kuivuus ja autiomaat alkoivat levittäytyä.

Aluksi kansat kituuttivat ja selvisivät yhteistyöllä, mutta vuosikymmenet kuluivat ja nälkä, puhtaan veden puute ja heittelehtivät sääilmiöt muuttuivat yhä pahemmiksi. Merten takaa kuului uutisia vallankumouksista, imperiumien ja valtioiden murentumisesta. Siitä, miten se kellä oli resursseja, vettä, määräsi kaikesta. Usein kyseessä olivat suuret korporaatiot. Maailma sellaisena kuin Kaiunit ja Nevagit sen tunsivat lakkasi olemasta. Alkoi uusi aika, jossa kaiken sai vain taistelemalla siitä.

Vesi loppui.

Ihmiset alkoivat kärsiä nälästä ja janosta ja taudeista kaikkialla. Puhtaat vedet oli suurelta osin kulutettu loppuun. Jäljelle jääneet varannot hupenivat. Kaiuneilla oli kuitenkin ruokaa, Nevageilla lääketuotantonsa ja kauhun tasapaino säilyi vaihdantatalouden pakottamana jotenkin näiden kahden kansan välillä, vaikka erämaiden ja merten takaa alkoikin kuulua viestiä, että jossain oli todella paljon huonommin.

Lopulta, viitisen kymmentä vuotta sitten, kävi niin, että vaihtokauppa ei enää riittänyt. Ei ole tietoa kumpi hyökkäsi ensin, metsien perässä olevat Kaiunit vai teknologiaansa tarvittavia malmeja etsivät Nevagit, raja oli loukattu. Kumpikaan osapuoli ei suostunut perääntymään ja syttyi sota elintilasta. Veristen ja tuhoisten taistelujen jälkeen molemmat kansat huomasivat, etteivät voisi noin vain voittaa toisiaan: siinä missä Nevageilla oli käytössään viimeisintä sota- sekä siviiliteknologiaa, Kaiunit tunsivat metsät, sieltä saatavat rohdokset ja kävivät armotonta sissisotaa. Menetyksiä tuli puolin toisin ja vähissä olleet luonnonvarat, joita sotatila kulutti vääjäämättä, uhkasivat loppua kokonaan. Resurssien puute esti teknologian eteenpäin viemisen, sitten ylläpitämisen. Laitteet vanhenivat ja useat lakkasivat lopulta toimimasta. Viimeisistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain. Lopulta viestimet mykistyivät ja yhteydet heikkenivät. Kaikki loppu teknologia ja koneet, aseet sekä kulkuneuvot ovat valtioiden hallussa tai tiukasti vartioimia. Tavallinen väki saa raapia romuista kasaan sen mitä pystyy.

Maa oli runneltu, ruoantuotanto heikkeni ja viimeisetkin vedet miltei kaikki saastuneet. Taistelun suunta ei ottanut muuttuakseen ja vuosikymmenet kuluivat. Tilanne jähmettyi paikalleen. Rajasota muuttui ensin satunnaisiksi iskuiksi ja lopulta asemasodaksi, jossa kumpikaan osapuoli ei vaikuttanut enää kovin innokkaalta järjestämään varsinaista hyökkäystä. Tuosta asemasotavaiheen alkamisesta on nyt 25 vuotta.

Ajat olivat uudet, mutta vanha viha ei kuitenkaan ottanut laantuakseen. Molempien osapuolten asutus, hallinto, käsityökillat ja insinöörikeskukset. ovat keskittyneet valtioiden keskiosiin, suuriin kaupunkeihin, kauas rauhattomasta rajasta, jota vahtivat muutamat asialle omistautuneet raja-alueen suvut ja näihin liittyneet vapaaehtoiset omilla partioaluillaan puolin ja toisin. Kukaan näiden nykyisien rajasukujen edustajista ei enää tiedä, mikä sai sodan syttymään. He eivät ole nähneet yltäkylläisyyden aikaa joka vain tarinoissa tunnetaan tai ainakaan muista sitä, sillä ympäristön tuhosta, katastrofista joka toi muassaan kuivuuden, autiomaat ja jääsateet, joka tuhosi kaiken on jo yli sata vuotta sitten. He vain taistelevat selvitäkseen luonnonvarojen huvetessa ja armottoman luonnon koetellessa. Lisäksi menetyksiä on vuosien aikana tullut ryöstöretkien ja satunnaisten kahakoiden aikana molemmille osapuolille niin paljon, että vain harva olisi valmis antamaan anteeksi.